Asukastarina

Koti uudessa rivitalokolmiossa

”Olen valtavan onnellinen, kun arpa suosi ja saimme muuttaa tähän Isonkyrön Asuntovuokrauksen vastavalmistuneeseen rivitaloon”, iloitsee Vähästäkyröstä muuttanut Krista Rönnberg. Hän kertoo jättäneensä hakemuksen viime hetkillä, vaikka olikin jo pitkään pohtinut muuttamista. ”Sitten päätin, että jos näin hyvä onni käy, olen valmis vaihtamaan omistusasumisen haasteet helppoon vuokralaisuuteen. Nyt tarvitsee vain seurata annettuja ohjeita”, kertoo Krista.

Uudet rivitalot olivat muuttovalmiit toukokuun 2023 lopussa. Krista muutti kumppaninsa ja poikansa kanssa kolmioon heti, kun se oli mahdollista. Vanha koti meni kaupaksi juuri sopivasti. Uuteen kotiin, jossa pinnat hohtavat uutuuttaan, oli ihana muuttaa. ”Nyt tuntuu, että tässä on koti pitkäksi aikaa, kenties jopa loppuun asti”, Krista tuumaa.

Parasta Kristan mielestä asunnossa on eteinen, jossa mahtuu hyvin useampikin ihminen toimimaan. Kaapin peililiukuovet lisäävät tilan tuntua. Kaapin päälle hän on laittanut isot korit harvemmin käytettäville kengille. Keittiö-olohuone luonnollisine sävyineen on myös Kristan mieleen. ”Vaikka tämä kolmio on pienempi kuin edellinen ja kaappitilaa vähemmän, tuovat isot ikkunat ja kattokorkeus ilmavuutta ja tilan tuntua”, hän jatkaa kotinsa hyvien puolien listaa.

Krista tykkää myös sijainnista Isonkyrön keskustan palvelujen tuntumassa: ”Kaupassa voi pyörähtää nopeastikin tai vaikka kuntosalilla käynnin ohessa.” Hän tykkää myös uida, joten Laihian uimahalli taitaa nyt vaihtua. Työmatka Tervajoella sijaitsevaan KauneusCocktailiin piteni, mutta siitäkin Krista on oikeastaan pitänyt. ”Olen luvannut itselleni käydä polkupyörällä töissä vähintään kerran viikossa”, hän sanoo päättäväisesti.

Isonkyrön asuntovuokrauksen kanssa asioiden hoito on Kristan mukaan ollut mutkatonta ja mukavaa. ”Minna on hyvin tavoitettavissa, ja olen saanut luvan pyytämiini muutoksiin”, Krista toteaa kauniisti sisustetussa kodissaan.

Teksti ja kuvat: Elina Jacklin / Sentra